Uutisia vuodelta 2016

Alkuvuodesta saimme kenneliimme kaksi uutta valiota. Cinereus Tamtam Tamisha valioitui Tuusniemellä helmikuussa Fi Mva. Sen emä Cinereus Nuknuk Liu sai Tallinnan helmikuun näyttelyssä viimeisen Cacibin. Nyt vaan odotamme Liiulle Kansainvälisen arvon vahvistamista.

Näyttelyissä on käyty harvakseltaan, Cinereus Tamtam Tamisha eli Luna oli Enon näyttelyssä Rop ja Suomen Keeshondien erikoisnäyttelyssä Luna sai kaunein nartun pää kiertopalkinnon.

Käytimme keväällä myös sijoituskoiraamme Cinereus West Scillaa kolmessa näyttelyssä, Joensuussa tuli Eri, Kajaanissa Jun eri, 1, pn 2 ja serti ja Tuurin näyttelyssä Jun Eri 1.

Hienoisti alkoin Maisallakin näyttelyt.

Kesäkuun 18.6. karttulan ryhmänäyttelyssä omistuksesssamme oleva Hurleilakan Akseliina oli ensimmäistä kertaa kehässä. Se on paras narttu ja sai sertin, lopulta se oli myös Rop.

Samassa näyttelyssä myös Cinereus West Zinnia oli junnu uroksissa Eh 2.

Kesäkuun 23.6.16 synnytty 7 pentua, 2 urosta ja 5 narttua.

uutisia vuodelta 2015

Vuoteen mahtunut paljon., vaikka vuotta on vielä jonkin verran jäljellä. West pentue alkuvodesta ovat jo 6 kk ikäisiä ja olleet omissa kodeissa vauhtia pitämässä.

Osa kasvateista on saavuttaneet Fi Mva valioarvon, Cinereus Rintin Shooting Star ja sisko

Cinereus Rintin Sunshine sai hienon tittelirivin Poh & Fi & Se & No Mva. Kiitokset Onneloille, kun olette jaksaneet kasvttiamme käyttää esillä.

Oma Liiumme eli Cinereus Nuknuk Liun kanssa lomailtiin viiko Tanskassa kesällä. Samalla käytiin näyttelyissä ja tuloksena oli Tanskan valioarvo ja cacib, vielä jatkuu viimisen cacibin yrittäminen, yhtä vaille kansainvälistä arvoa Liiu vielä on.

Rovaniemen Kv juhannuksena

Kasvattimme Cinereus TamTam Talanoah oli juhannusnäyttelyssä Rovaniememmä juuri 9 kuukautta täyttäneenä hienosti Jun Eri, 1, Sa ja Serti.

Kessujen erikoisnäyttely 5.4.14

Kessujen erikoisnäyttely pidettiin tänä vuona Kuopiossa. 

Meidän kasvattien osalta näyttely meni todella hyvin.

Pennuissa 5-7 kk uroskasvattimme Cinereus Tamtam Talanoah voitti luokkansa ja sai kp, lopuksi Tami  oli hienosti ROP-pentu.

Junnu uroksissa Cinereus Spring of The Sun sai Erin ja oli luokkansa 4, hienolla arvostelulla.

Valiouroksissa Cinereus Que Rer sai myös Erin ja oli luokkansa 4.

Nartuissa junnuissa kilpaili Cinereus Rintin Sunshine, joka voitti junnuluokan saaden Eri,1, sa, ja lopuksi Saaga oli hienosti Pn 2, saaden vielä sertin.  Todella hieno saavutus 28 nartun joukossa.

Kuvassa Pn 2, sertin saanut Cinereus Rintin Sunshine.

Nuorten luokassa Cinereus Rintin Shooting Star sai Eri ja oli luokkansa 4.

Esitimmepä näyttelyssä kasvattajaluokankin, joka koostui nuorista kasvateistamme. Olimme 4 ja saimme Kp kera hyvän arvostelun.

Kiitos kaikille kasvattiemme omistajille, kun toitte kasvattimme näyttelyyn. Oli hieno päivä kaikenkaikkiaan.

Uusi Fi Mva Cinereus Que Rer

Uusi valio tuli kenneliimme helmikuun 15, päivänä, kun edellispäivänä 2 vuotta täyttänyt

C.Que Rer Tuusniemellä oli hienosti Rop ja saaden viimeisen sertinsä.

Cinereus Polar Ice Au & Fi Mva

Kasvattimme Australiassa oleva Cinereus Polar Ice on saavuttanut Australian ja Suomen muotovalioarvot.

Ice on täysin yllättänyt meidät näyttelyssä pärjäämisillään ja on Icella jo ensimmäinen pentuekin sielä.

Tässä osa Icen näyttelymenestymisiä

BEST IN SHOW at Bungendore & Palerang All Breeds Show
- BEST IN SHOW at the KEESHOND CLUB OF NSW SPECIALTY
- BEST IN SHOW at the Non-Sporting Dog Club Of NSW Open Show
- RUNNER UP BEST IN SHOW at the Parkes P A & H Association Show
- BEST IN GROUP at Robertson All Breeds Show
- RUNNER UP BEST IN GROUP under breed specialist MR B Santas
- Numerus classes in Group and in Show Awards at All Breeds Shows
- Awarded the points to obtain his Australian Championship & Finnish Championship

Pennut varattu

Kaikille T-pennuille on löytyneet kodit.

Kasvatillemme on syntymässä lokakuun lopussa pentue, eli Kennel Hurleilakan, www. keeshond.fi

Pennut syntynet

Cinereus T-pennut syntyivät 17.9.13.  2 urosta ja 3 narttua.

Isänä pentueessa on englantilainen Valindale Keep the Faith ja emänä oma kasvattimme Cinereus Nuknuk Liu.

Vapaana on 1 uros ja 2 narttua.

Pentuja tulossa

Cinereus Nuknuk Liu on astutettu Fi Mva Valindale Keep the Faithilla.

Liiu on ultrattu ja pentuja odotellaan syntyväksi syyskuun puolenvälin tienoilla.

Cinereus Polar Ice Australiassa

Ice se vaan menee voitosta voittoon Australiassa. Nyt se oli 25.8. Group ja RUBIS.

Voimme vain olla niin ylpeitä kasvatistamme ja onnellisia, että se on saanut todella hyvän kodin siellä.

Cinereus Rintin Shooting Star Ristiinan näyttelyssä

Sijoitusnartumme C. Rintin Shooting Star kävi näyttäymässä Ristiinan ryhmänäyttelyssä 24.8.

Lallu sai hienon arvostelun ja laatuarvostelu erinomaisen, sa jäi saamatta, koska tuomarin mielestä koira oli liian nuori.

Kiitokset Elinalle ja Antille Lallun kuskaamisesta ja esittämisestä.

Cinereus Rintin Sunshinen ensimmäinen serti

Saaga eli C. Rintin Sunshine sai ensimmäisen sertinsä juuri 9 kuukautta täyttäneenä Kajaanin ryhänäyttelyssä 17.8. ollen pn 2.

Onnittelut Sirpalle hienosti menneestä näyttelystä.

Näyttelykuulumisia

Kesällä ei niin monessa näyttelyssä ole tullut käytyä. Mutta kasvateistamme on ollut esillä Mikkelissä pentuluokassa sijoitusnartumme Cinereus Rintin Shooting Star ollen Vsp- pentu kera Kp, Iisalmessa Rop pentu ja Joensuussa Vsp-pentu, Iisalmessa oli myös urospennuissa Cinereus Rintin Moon Light ollen VSP ja kp, Joensuussa oli myös C. Rintin Moon Light tuloksena kumpanakin päivänä Pek 2 ja Kp.

Hienosti alkoi kasvateiltamme pentuluokat.

Iisalmen näyttelyssä oli myös nuortenluokan uroksissa Cinereus Que Rer, ollen pu 2, serti ja vaca, nartuissa sijoitusnartumme C. Polar Wish heitti turkin pois joten esiintyi todella kevyessä turkissa saaden h.

Cinereus Polar Ice Best in Voittaja Australiassa

Kasvattimme Cinereus Polar Ice Australiassa oli Bungendoressa  kaikkien rotujen näyttelyssä Best In Show Voittaja.

Todella mahtava teko nuorelta kasvatiltamme.

Eestin Voittaja 2.6.13

Pirjo ystävämme vei Liiun eli C. Nuknuk Liun mukanaan Tallinnaan Eestin Voittajanäyttelyyn.
Sehän sujui todella hyvin, Liiu oli paras narttu, sai cacibin ja sertin ja tuli näin Eestin valioksi, ja sai vielä EestinVoittaja-13 tittelin. Liiu oli myös Vsp.

Kiitokset Pirjolle, kun otit Liiun mukaasi.

Kuopion Kv- näyttely 25.5.13

Cinereus kessuja oli mukavasti esillä Kuopion näyttelyssä.

Uroksissa Cinereus Que Rer sai Eri , 1, sa, pu 2 ja serti.

C. Que Rerin isä Domino De Sanna Gourska oli pu 3, saaden vacan, joka muuttuu cacibiksi. Onnittelut Niinalle.

Nartuissa Cinereus O'Devoline sai Avo,Eri, 2

Oma Liiumme eli Cinereus Nuknuk Liu Vak, Eri 2, sa, pn 4.

Tohmajärven näyttely 5.5.13

Tohmajärven näyttelyyn lähdimme Niinan kanssa ja meillä oli mukana Cinereus Nuknuk Liu, Cinereus Que Rer ja Niinan Cinereus O´Devoline.

Näyttely meni kaikilta hienosti.  Uroksissa Petka eli Que Red oli Juk, Eri, 1, sa ja pu 2, varaserti.

Nartuissa Niinan Joko eli C. O´Devoline oli Nuk 1, Eri 1, sa ja pn 2 ja serti,

Liiumme C. Nuknuk Liu oli Vak Eri 1, sa  Pn 1 ja VSP

Outokummun näyttely ja erikoisnäyttely 20.4.13

Cinereus Que Rid

Cinereus Que Rid

Outokummun näyttelyssä kävimme Cinereus Que Rerin eli Petkan ja Cinereus Polar Wishin eli Deilin kanssa. Deilillä oli juoksut menossa, joten Petkan ajatukset olivat hieman liikaa tytössä.

Yllättävän hyvin meni kuitenkin kenässä, mutta tuomari ei kuitenkaan ihan ihastunut Petkaan. Tuloksena EH, Deilin kanssa meni paremmin se oli lopulta Pn 2 ja sai varasertin.

Kasvattimme Cinereus O´Devoline pyörähti myös kehässä, saaden H.

Erikoisnäyttelyssä oli mukana mukavasti kasvattejamme, vaikkemme itse siellä oltukaan.

Pennuissa ensi esiintymisen teki Cinereus Rintin Moon Shadows, ollen pek 3, kp,         Cinereus  Rintin Moon Song oli myös kehässä, saaden hyvän arvostelun. Urospentuja oli kaikkinaan 10, joten kaikki eivät voineet sijoittua.

Junioreissa esiintyi kasvattimme Cinereus Que Rid, saaden Juk Eri,2, Sa.  Hienosti meni ensikertalaisella kehässä. Avoimessa luokassa Cinereus Nuknuk Nur sai Eh. Tuomari oli todella tarkka ja arvostelun hyvin tarkka. Molemmat pojat saivat hyvät arvostelut.       Kiitos  Katjalle ja Miljalle kasvattiemme esittämisestä.                

Liperin näyttely 7.4.13

Cinereus Que Rer
Kuva: Jenna Kostamo

Cinereus Que Rer
Kuva: Jenna Kostamo

Liperin näytteli meni kasvatiltamme Cinereus Que Rerillä todella hienosti. Se voitti junioriluokan, sai Erin, Sa ja oli lopulta pu 2 ja sai sertin.

Sijoitusnartullamme ei mennyt aivan niin hyvin, Nuo Eh, mutt hyvän arvostelun sai kuitenkin ja tuomari vielä sanoi erikseen, että siinä on paljon hyvää.

Australian keeshondien erikoisnäyttely ja Cinereus Polar Ice

Kasvattimme C.Polar Ice, joka muutti syksyllä 2012 Australiaan Rymiska Kenneliin. Voitti

Keeshondien erikoisnäyttelyn olemalla BIS-koira. Tämä oli todella hieno saavutus n.1,5 vuotiaalta Icelta. Olemme niin ylpeitä kasvatistamme.

Korpilahti 31.3.13

Korpilahden näyttelyyn veimme kasvattimme Cinereus Polar Lightin eli Ronin ja Cinereus Polar Wishin eli Deilin.

Ronille näyttely oli ensimmäinen ja se meni ihan hyvin. Vaikka kaikki oli uutta. Tuomari Maija Mäkinen antoi hyvän arvostelun. Roni sai Nuk Eri, 1

Deilillä meni myös hyvin, se voitti luokkansa eli Nuk, 1, Pn 3, varaserti

Uusimmat kommentit

20.06 | 15:27

Hei!Olisimme kiinnostuneita sijoitusnarttu pennusta, meidän kessu jouduttiin 2 v sitten lopettamaan,eli 12,5 vuotiaaksi ,sitten tuli kasvain keuhkoon.Olemme pariskunta.

Jaa tämä sivu